Lukion uudeksi tuntijaoksi esitetään malleja, joissa suurin osa reaaliaineista ja taideaineet muuttuisivat valinnaisiksi, ja äidinkielen kurssit vähenisivät.  Vaikka eri oppiaineiden opettajat ovat huolissaan oman aineensa kohtalosta, suurin huoli on kuitenkin jostain muusta. Koko yleissivistyksemme on uhattuna.

Lukiossa opetetaan monenlaisia tietoja ja taitoja, joiden perimmäisenä tarkoituksena on ajattelun taitojen kehittyminen. Maailmasta saadaan monenlaisia näkökulmia, joiden avulla opiskelija voi hahmotella omaa maailmankatsomustaan. Eri oppiaineiden ”kieltä” opettavat niihin erikoistuneet opettajat ja vaikka kyseinen kieli ei kiehtoisikaan, sen alkeista voi myöhemmin olla hyötyä, sillä elämä tuo väistämättä eteen tilanteita, joita ei voi vielä lukiolaisena suunnitella tai ennakoida.

Pitkälle viety valinnaisuus voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä opiskelijoille. Erityisen ikävä on tilanne, jossa ylioppilas ei pääse unelmiensa opiskelupaikkaan ja joutuu muuttamaan suunnitelmiaan. Joutuuko hän tällaisessa tapauksessa käymään lukion uudestaan?

Nykyjärjestelmässäkin oppiaineiden sisällöt limittyvät toisiinsa. Fysiikan ja filosofian sisältöjä liitetään ajallisiin yhteyksiinsä historian tunnilla, kuvataide ja maantiede käsittelevät kaupunkisuunnittelun kysymyksiä  ja etiikka liittyy geeniteknologiaan ja ilmastonmuutokseen, vain joitakin esimerkkejä mainitaksemme. Oppiaineiden opettaminen vaikeutuisi, jos opiskelijat eivät enää pystyisi näitä yhteyksiä näkemään.

Kansalaistaitojemme pohjalla on hyvä kriittinen, arvioiva ja eläytyvä lukutaito. Nyt kokemukset osoittavat, että luku- ja kirjoitustaito ovat hukassa jopa monelta lukionsa aloittavalta opiskelijalta. On tuskin tarkoituksenmukaista heikentää näitä tärkeitä taitoja entisestään.

Meillä on jo olemassa korkeatasoinen ammattikoulujärjestelmä. Miksi haluaisimme viedä lukioltakin sen yleissivistävän tehtävän? Haluammeko luoda jonkinlaisen esikorkeakoulun, johon haetaan 15-vuoden iässä? Tällöin menetämme monta tulevaa kykyä, jotka eivät vielä peruskoulun pohjalta tiedä mitä eri oppiaineet lukiossa sisältävät.  Esimerkiksi osa meistä allekirjoittaneista ei olisi valinnut nykyistä oppiainettaan pelkkien peruskouluopintojen pohjalta. Onneksi me saimme tehdä päätöksemme yleissivistävän lukiokoulutuksen jälkeen.

Tuuli Ojanperä, Historian ja yhteiskuntaopin opettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
Eija Kujansuu, Biologian ja maantieteen opettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
Hilkka Lamberg, Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
Ari Myllyviita, Kemian ja matematiikan opettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
Sirkka Laitinen, Kuvataiteen opettaja,  Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
Sirkka Staff, Biologian ja maantieteen opettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
Liisa Hämäläinen, Historian ja yhteiskuntaopin opettaja,  Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Tulevaisuuden oppikirja

Oppikirjan laatiminen on prosessi, jossa joutuu tekemään useita kriittisiä valintoja. Ja kun puhutaan sähköisen oppimateriaalin tekemisestä, tilanne on vielä vaikeampi, koska selkeitä ja toimivia malleja ei oikeastaan ole vielä olemassa. On paljon erilaisia kokeiluja, joita koetan tässä koota ja arvioita. Sekään ei vielä riitä, koska toimintaympäristö muuttuu koko ajan ja pitäisi osata arvioita, mikä kulman takaa tulee vastaan. Eli oppimateriaalien laatijoiden ja myös opettajien pitäisi osata ennakoida näitä asioita, esim. 1:1 –periaatteen toteutumisen aikataulu ja vaikutus, puhumattakaan Suomen tapauksessa ylioppilaskirjoituksien muuttuminen niin, että niissä voidaan käyttää tietotekniikkaa.

Uuden tiedon tuottaminen ja kriittinen ajattelu

Mitä tutkijat ja pedagogit tarkoittavat puhuessaan uuden tiedon tuottamisesta? Tai väittäessään, että olemassa olevan tiedon toisintaminen on toissijaista. Korostetaan kriittisen ajattelun merkitystä ja samalla asetetaan se vastakkain sisällön mieleen painamisen kanssa. Onko niin, että sisältöjen hallinta ei ole tai ei mahdollista kriittistä ja luovaa ajattelua. Eikö juuri päinvastoin, se mahdollistaa uuden tavan ajatella – koetetaan vain löytää tiedollisia ristiriitoja (Piaget?), joiden kautta oppija motivoituu katsomaan asiaa toiseltakin kannalta, hankkimaan tietoa (joko olemassa olevaa tai tuottaa uutta), joka ratkaisee tämän ristiriidan. Konstruktivismi – idealismissaan – on ominut tiedon rakentamisen näkökulman, vaikka on ollut aina pedagogiikan perusta. Kriittisen ajattelun mallia täytyy hakea siiitä, mikä on itselle epävarmuusaluetta. Se kehittää.

Oppikirjojen oppimiskäsitys – onko sellaista olemassa?

Oppimateriaalien laatijalla on aina oma käsitys oppimisesta ja opettamisesta, ja se toisiintuu näissä materiaaleissa. Oppimateriaaleilla sinänsä ei ole olemassa oppimiskäsitystä, ne löytyvät niiden laatijoilta ja vielä selkeämmin niitä hyödyntäviltä opettajilta. Miten toteutuu oppimateriaalien laatijoiden käsitys oppimisesta ja ko. materiaalin käytöstä opetuksessa, on kiinni perehdyttämisestä. Liian usein se on pelkästään opettajamateriaaleissa todettu ”oppimiskäsitys” ja viittaus kyseisen käsitteen yleisimpiin mantroihin. Mikä se on suhteessa omaan opettajuuteen.

Kuratointi oppimisen työskentelymallina

Aiemmin kuratointia oli portaalien ylläpitäminen. Se sisälsi aina ajankohtaisia linkkejä ja niitä päivitettiin. Varsin nopeasti tehokkaat selainten hakumoottorit syrjäyttivät portaalit normaalin tiedonhakijan työvälineenä. RSS-ohjelmat ja selaimen omat RSS-syötteiden kokoelmat olivat yksi välivaihe. Nyt puhutaan kuratoinnista, jonka tekee henkilö, joka työstää muiden käyttöön koosteita, omien kommenttien kera.

Kuratointi voidaan ymmärtää kriittisenä tiedonhakuna, kuratoija valitsee sen, mitä hän poimii ja kommentoi. Siinä siis myös sovitetaan uutta tietoa olemassa olevaan tietoon. Pitempään ku­ra­toi­dut ko­koel­mat luo­vat omalla tavallaan uutta ym­mär­rystä, onhan jokaisen kuratoijan ajattelu yksilöllistä. Kuratoijat tekevät lähteiden tiedoista ja ajatuksista ymmärrettävämpää selittämällä sitä toisin tai viittaamalla omiin kokemuksiin. Tii­vis­tä­mällä, ra­jaa­malla ja jär­jes­tä­mällä ku­ra­toijat te­ke­vät aineistosta myös hallittavampaa ja ymmärrettävämpää. Itse käytän www.scoop.it -palvelua tässä.

Kuratointi oppimismenetelmänä edistää ar­gu­men­taa­tio­tai­toja, kun sen työn tulkitsee oikien. Eri lähteistä ku­ra­toitu materiaali sisältää aina erilaisia nä­kö­kul­mia, omien kommenttien kera se luo lisäarvoa lukijoille. Syntynyt keskustelu, kommentointi, lisää näitä erilaisia näkökulmia. Parhaimmassa tapauyksessa ku­ra­tointi mahdollistaa teeman laajan ja moniu­loit­tei­seen käsittelyn. Kun tämä ajattelumalli viedään oppikirjoihin, edessä on aivan uusia toimintamalleja.

Uudet nykyaikaiset e-kirjat kemiassa:

Kommentit ja kysymykset ovat tervetulleita.