Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2016

Ruotsin Digabi/Abitti-koe Viikin normaalikoulussa

Prosessi on aina prosessi. Kun asioita valmistellaan vaiheissa ja ryhmässä, ratkaisuja saadaan helposti. Tässä taas hyvä esimerkki mielekkäästä prosessista.

Ruotsin kielen opettajat lähtivät miettimään omaa Abitti-kokeiluaan. Kielten opetuksessa käytettävät arviointityökalut noudattavat tietenkin ko. aineen didaktiikkaa ja arviointikulttuuria. Löytyykö Abitti-kokeen arsenaalista tähän soveltuvia työkaluja? Hieman on työkalut vielä vähissä, mutta sovelletaan. Aukkotehtävää, aukkovalintatehtävää, … Olisiko näissä paikallaan miettiä, mitä terminologiaa itse kussakin oppiaineessa ja tulevissa ylioppilaskirjoituksissa sitten käytetään. On olemassa käytäntöjä ja käsitteitä, joiden muuttaminen voi olla vaikeaa.

Kokeen valmistelussa – johon varattiin hieman yhteistä aikaa – koodauksen ensi askeleet toivat pienen mutta merkittävän lisän koenäyttöön. Yksinkertaisten HTML-koodien lisäys kokeen tehtäväkenttiin toi lisäarvoa.Koodaus_Pauli

Kuvassa ylpeä opettaja esittelee koodauksen perusteita (HTML-koodeja lihavointiin ja kursivointiin).

Kokeen toteutus seuraavana päivänä toikin jo esiin sen, että kun rutiini laitteiden käynnistyksen osalta lisääntyy, alkuvaiheet menevät nopeammin. Nyt 24 lukiolaisen kanssa meni laitteiden käynnistysprosessissa 14 minuuttia. Valtaosalla ”heittämällä”.

Ja hyvissä ajoin pääsimme aloittamaan itse kokeen, jossa ei sitten ongelmia ilmennytkään (käytössä oli Nettiniilo eli langaton koe).

Koekaynnistyy_Pauli