Digabi-koe kahdessa luokassa samanaikaisesti 29.1.16 – epäonni myötä

Kaksi terveystiedon koetta lähes vierekkäisissä luokissa, 25-30 oppilaan ryhmissä, samankaltaisilla laitteilla (koetilapalvelin), Nettiniilolla (molemmissa samanlainen laite ja eri salasana), opiskelijoiden laitteet vaihtelivat … lopputuloksena oli, että suurempi ryhmä pääsi aloittamaan noin 25 valmistelujen alusta Abitti-koettaan. Toisen ryhmän verkko ei saatu toimimaan ensimmäiseen tuntiin, joten kohtalona oli paperinen kurssikoe. Mutta tarina ei pääty tähän.

Puolentoista tunnin kohdalla yhtäkkiä Digabi-verkko lähti toimimaan. Syytä ei toimimattomuuteen kuin yhtäkkiseen toimimiseen ei löydetty – ainakaan vielä. Alun perin pulmaa yritettiin ratkaista niin koetilapalvelinta vaihtamalla, toiselle koetilapalvelin tikulla, johtoja vaihtamalla, Nettiniiloa vaihtamalla, uudelleen käynnistyksillä, reitittimen vaihdolla. Mikään ei tuntunut vaikuttavan – ja samanaikaisesti toisessa luokassa homma toimi.

Edessä on tilanteen simulointi uudelleen. Jos löydettäisiin syy toimimattomuuteen ja yhtäkkiseen toimivuuteen.

Kokeen alun kuvioita hankaloittaa vielä lukiolaisten hieman välinpitämätön suhtautuminen valmisteluihin – miten boottaus-vaihtoehto haetaan omalta koneelta. DigabiOS:in päivittymisen myötä aiemmin tarkistettu laite ei aina toimikaan oletetulla ja testatulla tavalla. Hiirien, tasohiirien, kuulokkeiden yhteensopivuus muuttuu välillä.

Mutta, kokeiluja jatketaan. Niin kauan, että 20 peräkkäistä koetta onnistuu. Ja boottaus-vaihe kestää max. 10 min. Onneksi koululle hankittiin Digabi-yhteensopivia kannettavia räkillinen juuri.