MarvinSketch – lukion kemian opetuksen onni vai onnettomuus – OSA 4: MarvinSketch ja orgaanisten yhdisteiden nimeäminen

Miksi lukiossa opiskellaan orgaanisten yhdisteiden nimeämistä?

Ei vanhassa ja eikä uudessa lukion opetussuunnitelmassa mainitaan mitään orgaanisten yhdisteiden nimeämisestä. Nykyisen käytännön on siis pitkältä (taas) määrittänyt oppikirjat ja oppikirjailijat. Ja tähän päälle myös YTL on maustanut soppaa tuomalla ylioppilaskokeissa oman tehtävätyypin ”nimeä yhdisteet”:

Nimeäminen on tietenkin oma osa-alueensa kemiassa – pulmalliseksi sen tekee se, että hyvin nopeasti yhdiste saa triviaalinimen, josta on lähes mahdoton päätellä molekyylin rakennekaavaa, ei edes mukana olevia alkuaineita (esim. parasetamoli, bromitymolisininen, mönjä). Onko lukion oppimäärässä mielekästä tähän käyttää aikaa? Funktionaalisten ryhmien tunnistaminen ja yhdisteryhmiin luokittelu on toki aivan eri asia – nimistä huolimatta.

MarvinSketch ja nimeäminen

MarvinSketchin tulon myötä voimme keskustella uudelleen nimeämiseen liittyvän kuvion. Mielestäni orgaanisten molekyylien kohdalla on tärkeää, että lukiolainen tunnistaa funktionaalisen ryhmän ja ymmärtää rakenteen (osaa luokitella molekyylit eri yhdisteryhmiin), nimen tuottaminen ei niinkään kuulu syvällisempää osaamiseen. Runomitat ovat kivoja (metaani, etaani, propaani, butaani, pentaani, heksaani, heptaani, oktaani), mutta eivät lisää kemiaa asiaan.

MarvinSketch generoi rakenteesta nimen (Structure | Generate Name …) ja myös nimestä rakenteen (Structure | Name to Structure)

ja

Toki oman pienen pulman teettää englannin kielisyys, mutta miksi se olisi ongelma. Ohjelma tunnistaa joka kaksi eri nimeämiskäytäntöä 2-butanol ja butan-2-ol.

Kemian yo-koe ja nimeäminen

On siis mielekästä asettaa kysymysmerkki tämän tehtävätyypin perään. Ja tuskin on mielekästä testata sitä, osaavatko abit tuottaa ohjelmalla näitä nimiä tai nimistä rakenteita. Voimme näiden sijaan miettiä syvällisempiä pohdintoja vaativia tehtävätyyppejä, molekyylien luokitteluun tai rakenneanalyysiin liittyviä tehtäviä.