Pitkästä aikaa lukion kemian opetuksessa opettajilla on mahdollisuus valita oppikirja. Markkinoille palaavat Edita ja SanomaPro. Viime vuosikymmen alussa oli Editan Neon, WSOY:n Kemisti, Tammen Reaktio sekä Otavan Kide- ja Mooli-sarjat. Opettaja pystyi hakemaan mieleisensä, omaa opetustaan tukevan sarjan. Itse nykyisen (toisen) opettajaurani alkutaipaleella valitsin näistä sarjoista Reaktion. Silloisen valinnan tärkeä kriteeri oli sarjan tapa käsitellä orgaanista kemiaa (oma erikoistumisalueeni kemian opinnoissani oli analyyttinen orgaaninen kemia).
Tulevien kemian opettajien opettajakouluttajana
Opettajakouluttaja korostin omille opetusharjoittelijoilleni, että tutustukaa kaikkiin käytössä oleviin kirjasarjoihin. Itse aikoinaan kysyin oman ohjaavalta opettajaltani: ”Mikä on paras kirjasarja”. Tuolloin Viikin normaalikoulussa oli käytössä Kide-sarja. Ohjaava opettajani totesi: ”En ole vielä tehnyt.” Tämä puhutteli minua erityisellä tavalla .
Viikin normaalikoululla minulle olikin oma työ varmistaa, että kaikkea oli tarjolla opetusharjoittelijoiden käyttöön. Alla kuva kokoelmasta.

Kohti sähköisiä oppimateriaaleja ja oppikirjoja
Tilanne muuttui 2010-luvun puolen välin jälkeen, kun sähköiset oppikirjat ja lukiolaisten omat (tai koulun tarjoamat) kannettavat tietokoneet saapuivat. Ennen vuoden 2016 LOPS:ia markkinoille olivat tulleet e-Oppi Orbitaali-sarjallaan (jossa itsekin olen ollut mukana alusta lähtien) ja Tablet-koulu (nyk. Studeo) omalla oppimisympäristöllään. Uuden tyyppiset lähestymistavat tulivat uusien toimijoiden myötä: e-Oppi tuo markkinoille muokattavat sähköiset oppikirjat (peda.net -ympäristöön) ja Tablet-koulu hieman eri näkökulmasta sähköiset materiaalit omaan oppimisympäristöönsä.
LOPS 2016 oli tilapäinen vaihe myös kemian opetuksessa
Vielä nykyään voimassa olevan LOPS:in (LOPS 2016) aikana kustantamot ryhtyivät siirtämään oppikirjoja verkkoon (näköispainoksina). Painettuja kirjoja julkaisi sen jälkeen enää SanomaPro ja Otava, joista Otavan Mooli-sarjasta ilmestyi kaikkien kurssien kirjat (Ke1-Ke5 ja kertauskirja), kun SanomaPron lukion kemian kirjasarjaa ilmestyivät vain Ke1-Ke3-oppikirjat.
Aika pian nykyisen opetussuunnitelman lähtiessä pöyrimään selvisi, että edessä uusi opetussuunnitelmaprosessi. Siinä korjattiin koko joukko kahteen aiempaan opetussuunnitelmaan tulleita epäkohtia. Tämä osaltaan varmasti ohjasi osaa kustantamoista jättämään LOPS 2016 -oppikirjat väliin ja keskittymään tulevan LOPS:in mukaisten kirjojen työstämiseen. Painettujen oppikirjojen markkinoilla tämä oli ymmärrettävää.
Uuden tulevan opetussuunnitelman mukaiset lukion kemian oppikirjat: Orbitaali, Ioni, Mooli ja Sidos
Nyt uuden opetussuunnitelman (LOPS 2019/2021) myötä kemian oppikirjamarkkinoille palaavat siis Edita Ioni- ja SanomaPro Sidos-sarjoillaan. Otava on kasvattanut kirjoittajaporukkaa, joten se varmasti näkyy oppikirjan sisällöissä. Myös e-Oppi on uudistanut Orbitaali-sarjaansa.

Kaikista oppikirjoista saadaan nähdä sähköiset oppikirjat, Otavan Moolista jo tullut ulos painettu versio. Oletuksena on, että myös Edita ja SanomaPro julkaisevat painetut versiot kirjoistaan. e-Oppi tuottaa Orbitaali-kirjansa peda.net -ympäristöön (muokattavat oppikirjat) ja uutuutena myös sähköisenä Opiq-ympäristöön.
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, miten eri toimijat saavat sähköiset oppikirjansa ja materiaalit upotettua tai linkitettyä käytössä oleviin oppimisympäristöihin (Microsoft Teams, GFE Google Classroom, …). SanomaProlla on oma ympäristönsä. Luvassa on erilaisia käyttöliittymiä.
Orbitaali-sarjan ilmestymisaikataulu
Lukion kemian uuden opetussuunnitelman mukaiset Orbitaali -oppikirjat ilmestyvät seuraavan aikataulun mukaisesti:
Orbitaali 1 – Kemia ja minä | 30.9.2020 | |
Orbitaali 2 – Kemia ja kestävä tulevaisuus | 1/2021 | |
Orbitaali 3 – Molekyylit ja mallit | 2/2021 | |
Orbitaali 4 – Kemiallinen reaktio | 2/2021 | |
Orbitaali 5 – Kemiallinen energia ja kiertotalous | 5/2022 | |
Orbitaali 6 – Kemiallinen tasapaino | 5/2022 |
